Etusivulle

Pyörän tilaaminen ulkomailta

featured image

Tuleeko pyörän tilaaminen ulkomailta halvemmaksi verrattuna siihen että sen ostaa paikallisesta pyöräkaupasta. Omasta kokemuksesta voisin sanoa että vähän riippuu. Itse olen tilannut saksalaisista pyöräkaupoista yhteensä neljä pyörää ja kokemuksia on sekä hyviä että huonoja.

Itse pyöräthän ovat ulkomaisissa kaupoissa usein satasia halvempia ja kaupat toimittavat luotettavasti mutta ongelmaksi muodostuu yleensä että pyörää ei pääse kokeilemaan ja siksi tulee tilattua helposti väärän kokoinen pyörä.

Itselle kävi juuri näin parikin kertaa. Ekalla kerralla ostin liian pienen pyörän ja toisella kerralla liian ison. Molemmilla sinnittelin yhden kesän, mutta jouduin sitten kuitenkin toteamaan molemmissa tapauksissa että virheostoshan sitä tuli tehtyä. Sain myytyä molemmat pyörät netissä eteenpäin, mutta melko isolla tappiolla. Jälkikäteen voi myös todeta, että olisi ollut aika paljon kivempi ollut ajaa ne pari kesää mielummin oikean kuin väärän kokoisella fillarilla. Omassa tapauksessa olisi siis tullut fiksummaksi/halvemmaksi ostaa pyörä suosiolla paikallisesta pyöräkaupasta, jossa pyörän olisi voinut koeajaa ja tarvittaessa palauttaa.

Pyörän palauttaminen ulkomaiseen nettikauppaan voi onnistua, mutta ei kovin helposti. Moni nettikauppa ei tarjoa palautusmahdollisuutta lainkaan, ainakaan jos pyörässä ei ole mitään vikaa. Jos palautus onnistuu niin takaisin lähettäminen omaan piikkiin tulee ainakin kalliiksi (alkaen 100 €). Takuupalautuksista ei ole itsellä hirveästi kokemusta, mutta olen kuullut että jotkut pyörämerkit voi tarvittaessa takuupalauttaa myös paikalliselle edustajalle Suomessa. Tähän kannattaa tutustua.

Itse pyörissä joita olen tilannut ei ole ollut mitään vikaa, päinvastoin, ne ovat olleet poikkeuksetta varsin hyviä ja laadukkaita. Toimituskin ollut yleensä nopeaa ja välillä olen saannut uuden fillarin kotiovelle jopa alle viikossa. Toimituskulut ollut yleensä olleet yllättävän edullisia, vain luokkaa 20-35 €.

Yksi asia mikä kannattaa huomioida on pyörän merkin vaikutus jälleenmyyntiarvoon. Jos tilatun pyörän joutuisi myymään, hyvin tunnetuista merkeistä (esim. Specialized, Cube, Giant, Bianchi) saa käytettynä paljon paremman hinnan kuin esim. vähemmän tunnetuista saksalaismerkeistä. Toisin sanoen sen minkä säästää ostaessa halvemman merkin pyörän todennäköisesti häviää kun jos sen joutuu joskus myymään.

Oikean runkokoon valinta

Oikean runkokoko itselle kannattaa selvittää huolella ennen pyörän tilaamista netistä. Oikea runkokoko on todennäköisesti tärkein ajomukavuuteen vaikuttava tekijä. Jos pyörä on liian iso tai pieni, se vie helposti ison osan ajohaluista tai pahimmillaan aiheuttaa terveysongelmia kuten selkäkipuja.

Oikean runkokoon itselle voi yrittää päätellä etsimällä valmistajien sivuilta kokosuosituksia ja runkojen geometriataulukoita tai sitten käyttää netistä löytyviä laskureita. Paras laskuri, minkä olen löytänyt, löytyy Competitive Cyclistin sivuilta (linkki alla), joka on todella monipuolinen ja huomioi reiden sisämitan (inseam) lisäksi myös monia muitakin mittoja kuten käsien pituuden. Omassa tapauksessa suositellut mitat on ainakin pitänyt hyvin paikkansa.

Yksi tärkeä huomioitava tekijä oikean runkokoon valinnassa on että tärkein mitta pyörässä ei itse asiassa ole pystyputken mitta vaan vaakaputken mitta. Tämä siitä huolimatta että pyörien koot yleensä ilmoitetaan yleensä juuri pystyputken pituuden mukaan (16″, 18″, 20″ jne) .Vaakaputken mitta on tärkeämpi koska etäisyyttä ohjaustankoon ei voi säätää samalla tavalla kunnolla kuin ajokorkeutta voi säätää satulan avulla. Kannattaa siis pyrkiä selvitämään nimenomaan mikä olisi itselle sopiva vaakaputken mitta mielummin kuin oikea ”runkokoko”.

mitta

Toinen asia mikä vaikuttaa myös oikean runkokoon valintaan on pyörän aiottu käyttötarkoitus. Jos olet tilaamassa esim. maantiepyörää/cyclocrossaria kaupunkikäyttöön, kannattaa ottaa mielummin pienempi koko, koska kaupungissa ajonopeudet on pienempiä ja pyörää ajetaan enemmän pystymmässä asennossa.

Competititve cyclist – fit calculator

Mistä tilata?

Parhaat nettikaupat löytyvät Saksassa ja UK:sta. Muiden maiden pyöräkaupoissa hinnat ovat kalliimpia tai valikoimat ei yhtä hyviä. Saksan ja UK:n kaupat ovat todennäköisesti halvimpia, koska markkinat ovat näissä maissa suurimmat ja toisekseen siitä että ALV:it ovat edullisemmat . ALV:n osuus on parin tonnin pyörän tilauksessa itse asiassa melko suuri, kun sen laskee. Saksassa ALV on 19 %, UK:ssa 20 %, Ranskassa 20 %, Italiassa 22 %, Suomessa 24 %, Ruotsissa 25%.

Jos pyörän tilaa kokonaan EU:n ulkopuolelta (esim. USA:sta) kannattaa muistaa, että pyörän hintaan pitää lisätä tullimaksut ja Suomen ALV. Kun pyörän tullausmaksu on 14 % ja ALV on 24%, voidaan laskea että esim. 1500€ pyörään tulisikin lisähintaa 570 € ja kokonaishinnaksi 2070 €!

Kaupat

Omien kokemusten perusteella saksalaisista pyöräkaupoista tilaaminen on ehkä jonkin verran edullisempaa kuin UK:n nettikaupoista. Valikoimat eroaa maiden välillä hieman siinä, että saksassa myydään enemmän kotimaisia merkkejä, kun taas UK:ssa on kansainväliset merkit paremmin edustettuina.

Toisin kuin ehkä voisi luulla, saksalaisesta kaupasta tilaaminen ei yleensä vaadi kovin kummoista saksan taitoa. Monilla kaupoilla on nykyään englanninkieliset sivut, ja vaikka ei olisikaan, niin ostamisen pitäisi onnistua kun hallitsee muutamat yleisimmät sanat. Seuraavassa lyhyt Saksa-Suomi pyöräkauppasanakirjan, jonka avulla pääsee hyvin alkuun.

Saksalaiset kaupat

Bike24.de – Iso ja melko edullinen kauppa, paljon eri merkkejä

Fahrrad.de – Iso kauppa, paljon saksalaisia merkkejä, ei välttämättä edullisimmasta päästä, sama kuin bikester.fi tai bikester.co.uk

Bike-discount.de – Pyörien lisäksi myös osia halvalla, paljon Radonin ja Cuben pyöriä, sivut myös englanniksi, toimitus Suomeen 34 €

Bike-components.de – Ei pyöriä myynnissä, mutta hyvä kauppa osien tilaamiseen

Raddiscount.de – Täältä tilasin yhden pyörän, ihan hyvä ja iso kauppa, paljon saksalaisia merkkejä, oli aikaisemmin edullisempi

Bunnyhop.de – Täältä sain tilattua yhden maastopyörän tosi edullisesti, syksyisin lähtee pyöriä isolla alennuksella

Bikerboarder.de – Aika hyvä valikoima tuntuisi olevan

Luckybike.de – Välillä hyviä tarjouksia, maastopyöriä eniten

Bikestore.cc – Itävaltalainen kauppa, ihan hyvät hinnat ja valikoimat

21cycles.de – Pienempi kauppa ja melko suppea valikoima, mutta aika hyviä tarjouksia

Mhw-bike-house.de – Varsin edullinen kauppa, jossa hyviä tarjouksia

Fun-corner.de

Bikeunit.de

Bruegelmann.de

Preissuchmaschine.de – Hintahakukone, voi yrittää etsiä pyörämallin nimellä halvinta kauppaa

Brittiläiset kaupat

Chainreactioncycles.com – Iso ja suosittu kauppa, ei välttämättä edullisin, toimitus 30 €

Evanscycles.com – Melko edullinen ja hyviä tarjouksia usein, pyörän toimitus 30 £

Cyclestore.co.uk – Hyvä ja iso kauppa, paljon pyöriä, täältä olen tilannut yhden pyörän, sain varsin hyvään hintaan, toimitus 40 £

Wiggle.co.uk – Kohtalainen valikoima pyöriä

Merlincycles.com – Pienempi valikoima pyöriä, enemmänkin osia tarjolla

Saksa-suomi pyöräkauppasanasto

Tässä jotain yleisiä sanoja, jotka osaamalla, pärjää hyvin saksalaisessa nettikaupassa.

Fahrrad – Pyörä
Impressum – Tietoa/infoa
Bezahlung – Maksaminen
Warenkorb – Ostoskori
Grösse – Koko
Marke – Merkki
Verfügbarkeit – Saatavuus
AGB – UKK/FAQ
Preis – Hinta
Fahrradteile – Pyörän osat
Zubehör – Tarvikkeet
Versand/Lieferung- Lähettäminen
Versandkosten – Lähetyskulut
Gunstig – Halpa
Reifen – Renkaat
Laufräder – Vanteet
Rahmen – Rungot
Schläuche – Kumit
Federgabeln – Joustohaarukat
Dämpfer – Iskarit
Lenker – Ohjaustanko
Vorbau – Stemmi/Ohjaustangon kannatin
Schaltung – Vaihteet
Bremsen – Jarrut
Protektoren – Suojat
Bekleidung/kleider – Vaatteet
Tasche – Laukut ja reput
Schuhe – Kengät
Werkzeuge – Työkalut

Comments are closed.